torstai 17. maaliskuuta 2011

Synttäriyllätys

Viimeisen kuukauden ajan olen jännännyt mitä ihmettä on tekeillä.
Luvassa oli nimittäin kuulemani mukaan jokin yllätysmatka synttäriviikonlopulleni.
No... Viime viikonloppuna odotus sitten palkittiin ja sain lähtöportilla tietää että menemme pikavisiitille "to Riga". Mitään en tästä kaupungista etukäteen tiennyt enkä siis ollut siellä ennen käynyt. Oli todella mukavan oloinen kaupunki jonne haluan ihan ehdottomasti mennä uudestaan kesäaikaan.
Erityisesti mieleeni jäi mahtavan ihana matkaseura ja lukuisat ihanat hetket sekä yllättykset <3







ppstt...viimeinen kuva on kakustani johon liittyy tarina. Ensinnäkin kakku oli yllätys ravintolaillan jälkeen. Sen päällä oli sellanen iso "soihtu tähtisädetikku" ja kun se syttyi niin alkoi ravintolan bändikin laulamaan minulle. Käteni meni silmille ja ajattelin että "voi eiiii" mutta olihan se kuin elokuvasta...

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Uusi koti

Noniin...
Muutto on suoritettu. Kaikki jo olemassa olevat tavarat on jo aika hyvin löytäneet paikkansa (mitä nyt peilit pitää porata seinään ym) ja olemme asettuneet hyvin jo aloilleemmekin. Kummasti sitä muutoissa aina "katoaa" tavaraa ja kaikkea uutta tarvii. Täällä on nyt niin paljon tyhjiä seiniä että paljon on vielä sisustettavaa, jeeee!!

Tässä muutama esimaku kuva kaikille uteliaille ystävillekkin siitä mitä tyylisuuntaa tämä koti edustaa. Olkaapa hyvät! : )







...psst...partsi suorastaan huutaa mustaa polyrottinkista sohvakalustoa. Saa nähdä jos kevään ja kesän aikana tonne sellanen ilmestyisi ; ) Nyt oon vaan kantanu sinne osan vanhoista tavaroista...