tiistai 24. huhtikuuta 2012

Marianne palat

Mokkapaloistakin on moneen!
Nyt hulautin sekaan Marianne crushia antamaan makua



Marianne palat

Pohja:
200 g voita/margariinia
 1,5dl sokeria
3 munaa
  1,5dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
n.1dl Marianne crush rouhetta

Kuorrutus:
6 dl tomusokeria
0,5dl maitoa 
3 rkl kaakaojauhetta
(tähänkin voi laittaa hieman Marianne crushia)
Koristeeksi strösseleitä

Tee näin:
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi (niin hyvin kuin mahdollista)
Sekoita joukkoon kananmunat yksitellen, hyvin sekoittaen/vispaamalla välillä.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sitten kaada hiljalleen samalla sekoittaen muun seoksen sekaan, vuorotellen maidon kanssa. (Itse yleensä kaadan kuivat aineet siivilän läpi ettei tule jauhoklimppejä)

PAISTA UUNIN KESKITASOLLA 200c n.10min (riippuen uunista jopa 15min).

Anna pohjan jäähtyä ja valmista kuorrute. 
Kaikki kuorrutteen aineet sekoitetaan vaan keskenään hienoksi hieman sitkeäksi massaksi (liian vetinen kuorrute valuu yli) joka kuitenkin helppo levittää pohjan päälle.
Sirottele strösselit päälle, anna kuorrutteen hetken hieman kovettua kakun päällä ja leikkaa kakku paloiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti