torstai 30. elokuuta 2012

Pitkästä aikaa

 Voi että kun on monesti tehnyt mieli päivittää blogia.
Mulla on kasa aiheita odottamssa mutta en vaan jaksa avata konetta.
Olen ollut nyt viimeiset 3 viikkoa työharjottelussa sairaalassa ja voitte vaan kuvitella miten paljon uutta opittavaa siellä on tällaselle joka ei siellä paljon aikaa ole ennen viettänyt!
Pää on niin täynnä tietoa että yöllä näkee untakin työ jutuista! *heh*
No mutta, tykkään todella paljon työstäni ja siitä että opin uutta.

Vielä olis 10viikkoa harjottelua jäljellä.

Ennen kun aloitin harjoitteluni niin käytiin Tampereen asuntomessuilla. Kuvia tuli räpsittyä muutama sata ja ideoita poimittua melko monta. ja suosikki juttuja oli:

+Pienet yksinkertaset ideat siellä täällä.
+Villa Harmony, hirsitalo
+Villa Hessen, ulkotilat erityisesti viehättivät.
+Ruislaineen lastenhuoneet
+ Siellä oli tosiaan paljon kivoja ideoita lastenhuoneisiin josta ajattelin tehdä bloggauksenkin kunhan saan kuvat joskus koneelle.

-Huomasin että muutamaa poikkusta lukuun ottamatta huoneet taloissa oli tosi pieniä.

En ole aiemmin edes käynyt messuilla mutta ensikertalaiselle oli mukava kokemus ja voisin hyvin kuvitella meneväni ens vuonna Hyvinkäällekkin.

Blogi tuulia odottellssa toivotan tunnelmallista syksyn alkua kaikille!




perjantai 3. elokuuta 2012

Vierashuoneen muutos


ENNEN
&
JÄLKEEN


Sänkyä ei nyt tähän kuvaan ole stailattu


Kuten kuvasta näkyy (pahoitteluni hieman huonosta kuvan laadusta)
 on seinät saaneet uuden värin. Valaistuskin on nykyän parempi vaikka sitä ei nyt ehkä kuvista huomaakkaan.
Ylekerrasta siirtyi lipasto alas ja banaanilehti rahitkin kun koira alkoi niitä syömään.
Korkki lattialle me ei olla tehty mitään vaikka väri ei silmää miellytäkkään.
Mutta sanoisimpa että kyllä vieraiden kelpaa meillä yöpyä :)

torstai 2. elokuuta 2012

Alakerran takkahuoneen muutos vol.2


Kun vajaa vuosi sitten kävimme tätä nykyistä kotiamme katsomassa muistan kuinka istuimme alakerran takkahuoneessa ja "hieroimme" kauppoja välittäjän kanssa. Ylhäällä olevasta SKV:n myyntikuvasta voitte nähdä että takkahuone ei todellakaan ollut myyvin tai se mihin tässä talossa ihastuimme. Itseasissa ihastuimme tässä talossa pohjaan ja siihen miten 50neliön varastotilasta saisi muokattua vaikka mitä.
Alakerran remontti on vasta aluillaan koska kohta pääsemme varastojen kimppuun jonne tulossa talon ehkä merkkittävin muutos. Varasto kun on ollut aina pelkkä "romu varasto" eikä siellä ole kunnon lattia päällysteitä eikä muutakaan. Vain putkia ja tiiliseinää...


On ilo huomata miten pienellä asialla, kuten maalilla ja valaistuksella saa ihmeitä aikaan.
Tässä taas muutama kuva alakerran takkahuoneesta, ennen ja jälkeen.
 
Jahas...kaapissa vielä tavarat hujan hajan (pitääpä korjata asia)

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Alakerran muutos - Paneelien maalaus


ENNEN

&

JÄLKEEN


Vihdoin ja viimein sain tuossa sateisen heinäkuun alussa maalattua meidän alakerran.
Kolme päivää ja yötä ahersin vähillä unilla...kahteen kertaan maalasin ja valmista tuli!
Nyt kun olemme vihdoin saaneet nauttia lämpimistäkin kesäpäivistä niin on alakerta tarjonnut loistavat puitteet viilentymiseenkin.
 

Ja tottakai kun seinät huokuttelevat valkoisuudellaan luokseen niin on somistukseenkin pitänyt vihdoin hieman panostaa.
Ikean tauluhyllyni löysivät paikkansa ja saivat asukkaikseen pieniä esineitä.

Ja Hemtexistä löytyi alakerran merelliseen teemaan hieman sini-valkoisia somisteita myös (purjelaiva 6,50e kirpparilta).
 

Nämä alla olevat Arabian Krokus astiat löysin yhdeltä pieneltä kirpparilta myös,
hintaan 12e/kpl. Eikö olekkin ihania!