Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastensyntymäpäivät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastensyntymäpäivät. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. marraskuuta 2012

Mansikkapirtelö


Muistan kuinka lapsena aina välillä tein banaani pirtelöä jossa vaan maitoa ja banaania, se oli niin herkkua!
Jokin aika sitten ostin meille sellasen hienon "blenderin" jolla oon nyt sitten tehnyt omille pienokaisilleni myös vastaavaa herkkua.
Jaan teidän kanssa vinkin kuinka tehdä hyvää ja melko "kevyttä" herkkua. Tästä ohjeesta tulee juomaa suunnilleen 4.


  • 1 L Maitoa
  • ½ L Vaniljajäätelöä
  • 5 dl  Mansikka-mehukeittoa
Määrät eivät ole niin tarkkoja, niitä voi muutella oman maun mukaan :)
VINKKI!! Kannattaa kokeilla myös muita mehukeittomakuja

HERKULLISTA TORSTAITA!!

torstai 18. lokakuuta 2012

Angrybirds kakku


 Mielikuvitus lentämään ja karkki hyllyjen viereen...Näin syntyi vihainen lintu kakun päälle.
Päällä on käck toffeeta, kananmuna karkkia, lakumattoa ym. Paljon paremman makuista kuin marsipaanit ja sokerimassat ja hintaakin linnulle tuli vain reilu euro!

Kakun pohja tehtiin suklaa cookies kekseistä (keksit murskaksi ja hieman voisulaa sekaan), täytteessä rahkaa, flora vispiä sekä flora vanillaa (molemmat florat vispattuina). 
Kakun hyydytin liivatteella (muistaakseni 6kpl)
Killee maistu ihan suklaa vanukkaalle ja sen tein kinuskikissan ohjeen mukaan


Pojan lempparivärihän on musta ja synttäreiden teemavärikin sitten sen mukainen. Tyylikäs värivalinta sopi myös minulle!

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Tällä viikolla

Olen täyttänyt yhden vuoden lisää ja kovaa vauhtia alkaa se 30 vuottakin jo kolkuttelemaan ovea, vaikka justhan mä vasta 20v täytin!APUA! Mun vakkari lause on että "kauhee kun tää aika juoksee", mutta sehän on niin totta.

"Lasten synttärit", itsetehtyä mansikkarahkaa (ja viipaloituja banaaneja) valmiin kostetun torttupohjan päällä


Viikonloppuna sain kuitenkin jymy yllätyksen kun ihanat ystäväni pamahtivat kylään. Oli niiiin ihana saada ensimmäistä kertaa ystäviä kylään tänne uuteen kotiin. Ei se ihan itsestään selvyys ole että ystävät pääkaupungiseudulta ajaa yli 200km vain minun synttäreitäni varten. Tunnen olevani etuoikeutettu kun on noin hyviä ystäviä. Iso kiitos siitä että kaikki tänne tulivat kuuluu kuitenkin ihanalle miehelleni joka heidät tänne pyysi. Juuri ystäviäni nyt tarvitsin.

Synttärieni kunniaksi shoppailtiin mun siskon kanssa joka tuli Helsingistä tänne ja huumaantui täysin halvemmista sisustustavaroiden hinnoista. Tässä hänen saaliinsa.


Laskettiin että noiden tavaroiden arvo olisi Helsingissä varmaan lähemmäs 300e. Mutta täällä mm. tuo iso "princess" laatikko (teksti vaaleanpunainen eikä erotu kuvasta) maksoi vain 10e!! Ja nuo arabian buumit 5e/kpl. Noiden esineiden yhteissummaksi jäi vähän päälle 100e.

Itse ostin mm.eteiseen "posti telineen", muumi mamman & papan sekä iitalan verna laseja -50% 2kpl lisää.


.
Tällä viikolla olen myös saanut uuden keikkatyöpaikan tästä uudesta kotikaupungista ja nyt tuntuu että uusi isompi kalenterini täyttyy kovaa vauhtia töistä ja tenteistä.


 Meidän pikku karvakaverikin on jo kasvanut huimasti...koko ajan saa kauneudestaan hekuja <3

IHANAA VIIKONLOPPUA! <3


keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Pupu-synttärit

Viikko pari sitten juhlimme tytön 5 v synttäreitä. Tänä vuonna ei sen suurempia teema toiveita ollut. Kysyin että minkälaisen kakun haluat ja ohjeistus kuului "en mä tiiä, ihan mitä haluat"... No halusin nyt kuitenkin hieman tarkennusta ja toive olikin sitten pupukakku. En nyt tiedä onko toi kakku ihan täysin pupun näkönen mutta hyvää oli eikä kakun ulkomuotokaan hassumpi ollut.
Kaikki ohjeet on jälleen kerran hellapoliisin arkistoista (tuttuja, turvallisia).

Tästä mansikkakakusta taioin lasten version Kuvissa kakku ennen "kuorrutusta" ja jälkeen





Lisäksi tarjolla oli kinkku kolmioleipiä, munariisipasteijoita,jauheliha muffinsseja ym. pikku suolasta ja makeaa.


...Oli kivan juhlat (parinakin päivänä)

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Viidakkosynttärit

Heipähei!
Kovasti olen muiden blogeja selaillut mutta omat päivitykset ovat hieman unohtuneet. Osa syynä ehkäpä se että selaan nykyään netin pikana läpi ipadilla jonka kanssa en taas kunnolla pysty päivityksiä tekemään.
Mutta, tästä aiheesta on ollut tarkoitus jo pidemmän aikaa kirjoittaa mutta se kun on vaan jääääänyt. Heinäkuussa vietimme kuopukseni 3v synttäreitä erittäin pienimuotoisesti ja teemana oli viidakko.
Synttärisankari itse halusi apina synttärärit ja siitä se sitten lähti...




Synttärikakuksi tein sokeripohjan jonka väliin laitoin
Marmelaadia ja banaanirahkaa johon laitoin liivatetta,
joten tuloksena oli banaanirahkahyydyke.

...ja pitihän toki banaanikakkuakin tehdä

...ja banaaneja laittaa tarjolle.
Yhtenä suolasena oli alla näkyvät kinkkunyytit joissa on mm.tuorejuustoa ja
ohuen ohut kinkkua.


Koska kutsuilla on enemmän aikuisia (sukulaisia) niin
tein pekonisalaatin. Salaatti oli tosi herkkua. Siinä oli
mm.rapeaksi paistettua pekonia, siemensekotusta,
ja kesäkurpitsaa.



lauantai 16. lokakuuta 2010

Synttärit


Mun pikku tyttö täytti viikko sitten 4 v ja meillä juhlittiin pieni muotoisesti (äiti kun ei tänä vuonna jaksanut järjestää super kekkereitä).
Jätin varsinaisen kakun tekemättä ja tein sen sijaan mansikkaisia sekä suklaisia muffinsseja. Ideat poimin Hellapoliisin mainioilta sivuilta. Varsinkin noi minttu-suklaa muffinssit oli maailman parhaita. Sen suklaa nappi siellä sisällä oli ihan mahtava ylläri herkku pala. Muita tarjoiltavia teil Hella poliisin Hello Kitty synttäreiden ohjeiden mukaan. Varsinkin tuo booli on aina taattu menekki. Ja nakki kääröt sekä jauheliha kierteetkin upposi hyvin.


Neitimme tykkää kovasti askarrella,piirtää, maalata ja tehdä kaikkea käsillään. Synttärilahjaksi olimmekin pyytänyt kaikkes tuohon liittyen ja heti kun vieraat lähti piti uusia sormivärejäkin kokeilla. Tuloksena oli upeita värisekoituksia joista saisia hienoja kuvia pieniin raameihinkin.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Viikonloppu & vieraita

Tänään vierähti käyntiin meiän synttäri viikkomme :) Pikku neitimme täyttää ensi viikolla jo 4 vuotta ja tänään kävi ensimmäiset vieraat kylässä.
Ollaan nähty ystäviä niin vähän viime aikoina + että kukaan ei oo vielä käyny täällä uudessa kodissa joten kutsutaan osa ihan erikseen kylään että kerkee vaihtamaan kuulumiset kunnolla.

Ostin joku aika sitten Stockmannni "jenkki" päiviltä sellasen valmis paketin juustokakkua. Siis toisin sanoen jauhoa josta saa tehtyä juustokakun. Odotukset oli aika matalat mutta ylittyivät huimasti. Laitoin vielä päälle mummin kasvimaan mansikoista tehdyn mansikka kiilteen. Ja nam, oli huiman hyvää. Kakku koristetta ei nyt vielä keretty tekemään mutta Hello Kitty teeman mukainen koriste tehdään ensi viikonloppuna ;)




Oon koko viikonlopun vaan siivonnu, sisustanu ja järjestelly paikkoja. IHANAA...



Ja hetkittäinkun on saanut siivottua tuntuu että asutaan "katalogissa" kun on niin siistiä. Sitten se siisteys kestää 5min kunnes lapset taas rakentavat uuden leikin ja lähtevät retkellä. Sitten on picnic eväät olkkarissa saakka ja peitot telttana pään päällä.


Ensi viikolla pitäisi maalata hieman eri sävyllä seiniä jotta saatais hieman kotosampi tunnelma. Kaikki seinät nyt valkosia ja haluun pikkasen väriä tuomaan kotosuutta. Ja nyt haaveilen Ikean Ektorp nojatuolista:
Oikeestaan haluisin sen isomman muhkeen Ektorp nojatuolin mutta se on pikkasen liian iso siihen paikkaan johon sen haluun...
Katotaan koska tämä haave toteutuu :)

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Pojan 2v synttärit

Jo kuukauden alussa, tarkelleen 4.7. juhlittiin pikku miehemme 2v juhlia.
Tässä muutama tunnelma kuva juhlista ja tarjoiluista.


Tarjolla oli :
-Makkarapiirakoita (hellapoliisin reseptillä)
-Yli herkullista Kasvispiirakkaa (hellapoliisin reseptillä, tosin hieman muokattuna)
-Lihapullapiirakoita (hellapoliisin reseptillä)
-Coctailtikkuja
-Synttäri kakku jonka täytteen sovelsin ja tuli todella hyvää
..ja lisäksi paljonmuuta purtavaa, mm. läjäpäin mummin mansikoita



Lapset odottelee jo vieraiden saapumista



Mieheni tekemä kakku kuva valmiista sokerimassasta. Tein 2 eri kakkua. Toisen sisällä oli puolvalmista (blåbandin?) valkosuklaa-nougat moussea sekä mansikkarahkaa. Ja toisen kakun sisällä ainostaan ananas,vaniljarahka, banaani sekoitusta soseutettuna hienoksi.


Makkara piirakoita



Kasvispiiras jossa mm.
aurinkokuivattu tomaatti mausteisia fetakuutioita, kevät sipulia varsineen,herkkusieniä,kesäkurpitsaa,kirsikkatomaatteja,porkkanaa

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Prinsessalle Synttäri kakku



Ekaa kertaa ikinä tein tollasen vaahtokarkki taikinan (mmf). Ei kyllä tuntunu mitenkään yli helpolta tehdä mutta kyllä siitä ihan hyvä tuli. Taikinan päälle laittaminen vaan oli melko vaikeeta, etenkin alaosaan. Mutta yläosasta tulikin sitten paljon parempi. En oo ihan täysin tyytyväinen tohon kakun ulkonäköön, se ei onnistunu ihan täydellisesti. Ovet ja ikkunat kutistu yön aikana jääkaapissa niin et ne ei oo ihan parhaimman näköset. Ja tornit oli aika vaikee saada pysymään tossa kakun päällä jonka takia tässä kuvassakin näkyy toi pieni lohjennu pala...MUTTA. Ihan hyvä ensikertalaiselle. Ens kerralla kun tällasen teen niin se on PALJON hienompi ; )

Ja asiaan...

Päällinen on siis Vaahtokarkki "MMF" taikinaa johon laitoin 2 pakettia mansikka tomusokeria jotta sain tuon vaaleanpunaisen värin tuohon kakkuun ja loput on sitten tavallista tomusokeria.

Tomusokeria meni mun mielestä ihan yli ohjeen. Tein taikinan kinustkikissan ohjeen mukaan (kuvalliset ohjeet). Mutta kannattaa varata pari pakettia ylimäärästä kaappiin, ihan kaulimistakin varten.

Kakkupohjiin meni 10+5 munaa ja ohjeen nappasin Bake & Partyn sivuilta. Pakko myötää että tolla ohjeella tuli parempi pohja kuin koskaan. Ensimmäistä kertaa pohja nousi tasaisesti ja oli sen verran kiinteä että kakusta tuli suora ja näytti tuon mmf päällisenkin kanssa ryhdikkäältä.

Kakku pohja ALAOSA (iso neliskulmanen vuoka):

10 munaa
4dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta

Tee näin:
Vatkaa munat ja sokeri. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut jauhot.
Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka hyvin. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alaosassa n. 25 minuuttia 200 asteessa.

Kakkupohjan ylä osaa (pyöreä vuoka) varten ton yllä olevan kakkupohja reseptin voi puolittaa!!

Täyte:

Kostutkseen mehua esim. vadelma trip

Vadelma hilloa

Banaania

Vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

Linnan tornit ovat valkosuklaalla kuorrutettuja jäätelötuutteja jotka on koristeltu "nonparelleillä"

Tota MMF:ää jäi niin paljon jäljelle että tehtiin seuraavana viikonloppuna uus kakku jonka päällystäminen sujui jo kuin vanhalta tekijältä. Tässä lopputulos:

Mini Pizzat


Pizza pohja:

3dl vettä

2/3pkt hiivaa (vajaa 1pss kuivahiivaa)

1tl suolaa

4rkl öljyä

n.6dl jauhoja

Tee näin:

Liuota hiiva lämpimään veteen (HUOM! kuivahiivan herääminen). Lisää veteen suola ja öljy. Seikoita käden kanssa jauhot sekaan ja sekoita taikina tasaiseksi. Annan taikinan kohota esim. lämpimässä vedessä.

Itse tein kinkku ja tonnikala pizzoja.

Kinkku:

-tomaattipyre

-kinkku

-ananas

-juustoraaste

Tonnikala:

-tomaattipyre

-tonnikala

-tomaatti

-juustoraaste

Nalle Kakku (Mango-passion Vadelma kakku)


Tämän kakun ohjeen löysin HELLAPOLIISIN resepti kansioista ja siitä muokkasin tollaseööa nalle kuvalla kakun lapseni 1v juhliin joita juhlittiin tänään.

Nalle kuvan piirsi mieheni ja sabluunan avulla teimme kuvan kakun päälle; )

Kakun pohjaksi valitsin suklaisen kääretorttu pohjan:

4munaa

1½dl sokeria

1dl perunajauhoja

1½dl sokeroimatonta kaakaojauhetta

2tl leivinjauhetta

Täyte 1:
3 liivatelehteä
1 pkt Blå Bandin Vadelmamousse -jauhetta
3 dl kylmää maitoa
2 rkl vettä


Täyte 2:
3 liivatelehteä
1 pkt Blå Bandin Mango-Passionmousse -jauhetta
3 dl kylmää maitoa
2 rkl vettä


Pinnalle:
sokeroimatonta kaakaojauhetta

Säädä uuni lämpenemään 225 asteiseksi.

Tee näin:

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina leivinpaperille vuoratulle uunipellille tai voidellun ja jauhotetun irtopohjavuoan pohjalle.
Paista 225 asteisessa uunissa noin 7 minuuttia, vuoassa ehkä aavistuksen vähemmän.
Kumoa leivinpaperille tai keittiöpyyhkeen päälle.
Leikkaa halkaisijaltaan 18 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperirinkula.
Nosta pohjalle taikinalevy, kostuta.
Laita kahteen kulhoon 3 liivatetta ja kylmää vettä.
Tyhjennä puhtaaseen kulhoon molemmat vadelmajauhepussit ja mittaa joukkoon 3 dl kylmää maitoa.
Vatkaa muutamia minuutteja sähkövatkaimella, kunnes seos sakenee.
Kuumenna vesi kiehuvaksi esimerkiksi mikrossa tai pienessä kasarissa, liuota joukkoon vedestä puristetut liivatelehdet.
Lisää liivateneste täytteeseen ja sekoita tasaiseksi.
Kaada täyte kostutetun pohjan päälle, nosta kylmään siksi aikaa, kun valmistat toisen täytteen.

Mittaa kulhoon mango-passionjauhepussit, sekä kylmä maito.
Vatkaa muutamia minuutteja sähkövatkaimella, kunnes seos sakenee.
Kuumenna vesi kiehuvaksi esimerkiksi mikrossa tai pienessä kasarissa, liuota joukkoon vedestä puristetut liivatelehdet.
Lisää liivateneste täytteeseen ja sekoita tasaiseksi.
Kaada täyte vadelmatäytteen päälle varovasti pienissä erissä, jotta kerrokset pysyvät tasaisina.
Mikäli vadelmakerros ei ole vielä ehtinyt hyytyä tarpeeksi, anna sen seistä hetki kaapissa. Täyte hyytyy noin 15 minuutissa sen verran, että sen päälle voi kaataa jo toisen täytteen.

Anna hyytyä jääkaapissa tunti-pari.
Irroita kakku vuoastaan ja siirrä tarjoilualustalle.
Sihtaa pinnalle tummaa kaakaojauhetta, koristele ananaskirsikoilla tai vadelmilla.

Tämä on varmasti monelle tuttu resepti. Itse otin tämän Hellapoliisin "kansioista".

Etsimme tyttömme syntymäpäiville valkoista kakkua johon voisi mustalla tehdä Mikki Hiiren ja kovan miettimisen jälkeen päädyimme tähän kakkuun.





Mikki Koriste taiteiltu ihan perus lakumatosta


Tässä alkuperäinen resepti Hellapoliisin sivuilta:

Valkosuklaa-daimkakku

Pohja:
300 g Rainbow'n tummia täytekeksejä muruina tai muita tummia keksejä
75-100 g margariinia tai voita sulatettuna

Täyte:
2,5 dl Flora vispiä tai muuta kermaa
1 levy Pandan valkosuklaata (130 g)
250 g maitorahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 liivatetta
2 rkl sitruunamehua
1,5 isoa daimia murustettuna

Tee näin:

Sekoita keksinmurut ja sula rasva, painele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.
Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen.
Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta sokerilla ja vaniljasokerilla, lisää rahka. Kääntele joukkoon sulatettu suklaa, lisää sitruunamehu ja daimmurut.
Sulata liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä, anna jäähtyä pieni hetki. Kaada liivateneste seokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan murupohjan päälle, anna hyytyä 2-4 tuntia tai yön yli. Koristele Daim-murskalla tai suklaarouheella.