torstai 21. helmikuuta 2013

Uudet "blogi yhteisöt" ja alkava kevät

Olen seurannut kuinka yksi blogi toisensa jälkeen siirtyy kaupallisemmaksi. Tavallaan ihailen sitä ja nostan hattua että joku on omistautunut blogilleen niin täysin.
Mutta välillä iskee harmitus päälle.

Todella moni minun lemppari blogeista on siirtynyt uuteen osoitteeseen ja läheskään kaikki ei onnistu mielestäni pitämään samaa vanhaa linjaa vaan mukaan tulee mainontaa, kilpailuja yms. joka vie blogilta tietyn hohdon. Ne hyvät sisustusideat ja ajatukset vähenee kun ne ei ole sydämmellä kirjoitettuja vaan tietyllä tavalla pakolla koska pitäähän uutta blogia väkisin päivittää. Tämä ajattelutapana saattaa olla silkkaa huuhaata ja oman mielikuvitukseni luomaa fantasiaa. Mutta koska jokainen päättää mitä seuraa niin omalta listalta karsiutuu pois sellaiset joiden sisältö hiipuu...



Huomaa muuten että kevät tulee, sisustus rintamalla alkaa kuhisemaan ja aika kiinnostavaa miten eläimet ihan oikeesti tunkeutuu sisälle asti! Pakko kait trendejä on jollain pienellä asialla seuratta ja niinpä meillekkin tulee jotain väriä ja elämää olohuoneeseen lähiviikkoina. Musta valkoisuus suorastaan huutaa kirkasta väriä rinnalleen, kun kerta kevätkin tulee.
Tosin mä en taida sitä viime keväistä keltasta kaivaa esiin vaan ompelen kiristysnauhan vanhoihin pinkkeihin verhoihin, oli se sitten muotia tai ei.
Eikö muotia ollu myös "omaperäisyys"! ;)

Taidampa muuten kokeilla viikonloppuna facebookissa pyörinyttä nakki spegetti ideaa (spagetit nakin läpi ja kattilaan). Nykyään sovellan niin paljon omasta päästä ettei tule tänne ideoita pahemmin jaeltua.

Mutta, mukavaa loppu viikkoa kaikille. Koitetaan nautti vikoista hiihto keleistä vielä ja jännitetään kauanko menee että nähdään ensimmäinen leskenlehti tänä vuonna.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti