torstai 3. marraskuuta 2011

Mikä tekee blogista kiinnostavan ja saa lukijan palaamaan sivulle uudestaan

Olen jo pidemmän aikaan pohtinut mikä saa minut itseni palaamaan uudestaan johonkin tiettyyn blogiin, mikä on lempi blogini ja mistä itse haluisin kertoa.

Olen perjaatteessa aina pitänyt blogia itseäni varten koska pidän tätä tapaa näppäränä arkistointi paikkana. Täältä on helppo tulla katsomaan reseptit mistä päin maailmaa tahansa ja tätä kautta näen kaikkien muiden tuoreen blogipäivitykset.

Olen ollut melko aktiivinen lukija monessakin blogissa mutta en vain ole jaksanut kommentteja jättää. (jos esim olen surffannut ipodin kanssa).

Olen kuitenkin koko ajan ihaillut monia blogeja
a) kauniiden kuvien takia, koska pidän valokuvaamisesta
b) sitä miten joku jaksaa päivittää blogiaan joka päivä
c) sitä miten joku avautuu itsestään ja elämästään niin avoimesti internetissä

Olen itse halunnut pitää elämäni ja lapseni pois blogista. Mutta myönnän että avoinmuus tekee blogista kiinnostavamman. Vai tekeekö?!?
Mieheni työskentelee alalla jolla haluan itse mieluusti pysyä taka alalla jotta voin kirjottaa blogia asioista joista haluan. Koko ajan päässä myös liikkuu se on tämä sopivaa ja paljastanko liikaa...

Mielestäni blogin on ehdottomasti oltava kirjoittajan näköinen eikä varsinaisesti ole huonoja blogeja. On vain hyviä joista joko tykkää tai ei. Jokainen meistä kun tietysti pitää eri asioista ja jokaisen silmät mieltyvät eri asioihin.

Mielestäni parasta blogeissa on se kun saa uusia ideoita ja inspiraatiota. Omakin maku kiintyy ja kallistuu selvästi johonkin suuntaan kun purjehtii tässä blogien ihmeellisessä maailmassa.

Josta pääsemmekin eiliseen ikea vierailuun ja siihen että meillekkin kotiutui tämä kuuluisaakin kuuluisampi ikean "blogi" lamppu keittiöön valaisemaan. Aluksi olin sitä mieltä että ei tohon "komeroon" lamppua tarvitse...mutta vannoutuneena valon ystävänä kun tämä pimeys iski niin aloin sisältä päin huutamaan lisää valoa.



2 kommenttia:

  1. Hmm. Olen miettinyt tuota samaa. Toisissa blogeissa on paljon ihania ideoita ja toisissa taas kauniita kuvia, toisissa tunnelmaa jne.. Kaikki ovat omalla tavallaan kiinnostavia mutta toiset blogit vaan kiinnostaa enemmän. Sinun blogi vaikuttaa kiinnostavalta ja rupesin lukijaksi, sillä tavalla en ainakaan hukkaa osoitetta. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja tervetuloa lukijaksi :)
    Kiva tietää että joku käy kyläilemässä täällä, se innoitaa kirjottamaan uusia päivityksiäkin

    VastaaPoista